lauantai 22. syyskuuta 2018

Sienimetsällä

Lähdimme tänään heti aamupalan jälkeen koko perhe sienimetsälle. Emme ole koskaan ennen käyneet sieniä poimimassa enkä itse edes syö sieniä. Mies kuitenkin pitää kantarelleista, joten päätimme käydä katselemassa jospa niitä löytyisi.

Kantarellit pysyivät visusti piilossa, mutta tulipa otettua kuvia muista sienistä, mitä matkan varrella vastaan tuli. Löysin mahtavan mustikkapaikan, mutta en ehtinyt keräilemään mustikoita juurikaan, koska taivas meni aivan synkäksi ja lähdimme ennen sadetta takaisin mökille.

Tänään on luvattu ihanaa myrskyä. Rakastan olla mökillä kun ulkona myrskyää. Tuuli on koko ajan yltynyt ja vettäkin jo hieman satelee taivaalta. Järvikin on kaikkea muuta kuin tyyni. Mikäli iltapäivästä ei sada, menemme uudestaan metsään katselemaan löytyisikö joku mahtava kantarellirypäs jostain.









Mukavaa päivää toivottaa

Merimiehen vaimo

perjantai 21. syyskuuta 2018

Itselleen nauraminen

Olen oman elämäni Mr. Bean. Tahtomattani ajaudun mitä eriskummallisiin tilanteisiin. Vuosien aikana olen kehittänyt itselleni kyvyn nauraa itselleni. Omille virheille nauraminen on oikeastaan jopa terapeuttista ja huumorin avulla voi käsitellä vaikeitakin asioita. Näin on todennut mm. eräs täysin tuntematon henkilö, Sigmund Freud.

Mieheni kutsuu minua usein pöntöksi ja tätä blogia hän usein sanoo pönttöblogiksi. Ei hän pahalla, se on vain meidän (kieroutunutta?) huumoria. Joskus kysyn mieheltäni, että miksi olen hänen mielestään pönttö. Hän pystyy helposti luettelemaan pönttöilyjäni. Esimerkiksi tässä jokunen aika sitten sain tohtorilta rohtoja kipuihini. Siitä jokusen ajan päästä oli varattu soittoaika ja tohtori sieltä kyseli, että mites lääkkeet ovat auttaneet. Tuumasin, että oikein hyvin ovat auttaneet. Tämän jälkeen lääkäri sieltä linjan toisesta päästä sanoi, että hän näkee koneeltaan, että en ole edes hakenut niitä. Syvä hiljaisuus laskeutui linjoille ja häpeän aiheuttama puna levisi poskilleni.

Jo lapsena minä tein pönttöjä asioita.

No, sattuuhan noita kaikille, eikös vain? Esikoisen piti mennä tässä pari viikkoa sitten partion kanssa purjehtimaan ja tapaaminen oli sovittu satamaan. Istuskelin koulussa luennolla ja katselin puhelimen navista, että kuinkas pitkä matka sinne satamaan onkaan. Sen jälkeen pistin viestiä miehelle, että satamaan on 6 km ja toisen meistä pitäisi autolla viedä poika sinne, koska hän ei varmaan osaa reittiä satamaan pyöräillen. Mies ei kyseenalaistanut lainkaan sanomaani ja iltapäivällä lähti viemään poikaa kokoontumispaikalle. Sieltä tullessaan hän sanoi, että matka on kyllä reilu 3 km. Sitten hän kysyi, että missä olin silloin kun katsoin reitin pituuden satamaan. Sanoin, että koulussa. Aivan. Olin sitten katsonut reitin koululta satamaan. Hyvä minä.

Onhan näitä vastaavia juttuja tullut tehtyä, enpä voi kieltää. Siksi mieheni kutsuukin minua pöntöksi kun pönttöilen menemään. Väkisinkin olen saanut nauraa itselleni, sillä muuten vaipuisin epätoivoon jatkuvan toilailujeni takia. "Hups" on varmasti yksi eniten käyttämistäni sanoista.

Kohta lähdemme ajamaan mökille ja tässä kohtaa toivotan kaikille nauruntäyteistä viikonloppua!

Terveisin

Merimiehen vaimo


torstai 20. syyskuuta 2018

Syksyisiä kukkia.

Tässä jokunen aika sitten innostuin hakemaan hieman syksyistä väriä parvekkeelle kukkien muodossa. Siihen hätään en löytänyt tarpeeksi suurta ruukkua kukille, joten läiskäsin kukkaset lasten vanhoihin kottikärryihin. Siellä ne ovat olleet oikein tyytyväisinä tähän asti.






Täytyy hakea lisää kurpitsoita kaupasta täyttämään tyhjiä kohtia. Kurpitsat ovat niin ihania ja syksyisiä, näyttävät hauskoilta. En voi olla hehkuttamatta noita mahtavia kurpitsoita!







Marjakanerva on minulle uusi tuttavuus, vasta tänä syksynä olen siihen törmännyt. Valloittava pieni kasvi, hauskoja palluroita kasvaa. Valitsin tämän tumman värin täydentämään kottikärryjä. Saatavilla oli erilaisia värejä, mutta tykästyin tähän väriin.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä mökille viikonlopuksi. Tiedossa olisi hyvää ruokaa, takkatulta ja rentoa oleilua.

Mukavaa iltaa toivottaa

Merimiehen vaimo


tiistai 18. syyskuuta 2018

Yllätys mieheltä

Kävin hiljattain yksinäni pyörimässä kauppakeskuksessa ja poikkesin huvin vuoksi kultasepänliikkeeseen. Ostin hetken mielijohteesta itselleni uuden rannekorun ja samalla iskin silmäni ihastuttavaan kelloon.



Myöhemmin kerroin miehelle tuosta kellosta ja taisin näyttää pari kuvaakin. En tiedä mikä tuossa kellossa niin kovasti viehätti, mutta olin aivan sen pauloissa.

Tänään huoneessamme odotti yllätys kun tulin kotiin. Pieni paketti oli ilmestynyt sängyllemme minun puolelleni. Hymy levisi varmasti korviin saakka kun katsoin pakettia ja arvasin sen sisällön. Mies oli ostanut juuri sen kellon ja siinä se nyt odotti paketissaan sängyllämme.






Kellon mahtava ruusukullan väri on sekä rannekkeessa että viisareissa ja numeroissa. Aivan ihana kello ja tuntuu kädessä mukavan kevyeltä. Edellisen kellon mies osti minulle mentyämme naimisiin ja tuo kello on ollut ahkerassa käytössä. Sekin on aikoinaan ihastelemani Hugo Bossin kello. Nämä kaksi kelloa ovat kovin erilaisia keskenään ja aion varmasti aamun fiiliksen mukaan valita toisen kellon ranteeseen päiväksi.

Tämä kello oli mieletön piristys keskelle harmaata ja sateista päivää, ihana ukkeli <3

Terveisin

Merimiehen vaimo 






maanantai 17. syyskuuta 2018

Mökkeilyä

Saimme lauantaina aikaisin aamulla pähkähullun idean ja sen seurauksena koko perhe istui pian autossa. Suuntasimme yhdeksi yöksi mökille pakoon kaupungin kiirettä ja elämää. Olimme jo hyvissä ajoin perillä ja meille jäi kivasti koko päivä aikaa puuhailla vaikka mitä.




Inga nautti mökin tuomasta vapaudesta ja hyppi innoissaan pöpelikössä. Välillä hän intoutui seuraamaan tiiviisti puuhiani ja seurasi kaikkialle. Kun menin lämmittämään saunaan, Inga pomppi saunan ulkopuolella ja jahtasi ties mitä tuulen kuljettamaa kuivaa lehteä. Kun poimin mustikoita, Inga pomppi tasajalkaa vierellä ja yritti syödä mustikkani. Välillä hän sitten paineli jonkin mahtavan tuoksun perässä omia menojaan ja palasi hetken päästä takaisin.











Tosiaan, kävimme koko perhe poimimassa mustikoita. Sieniäkin olisi miehelle voinut poimia, mutta joku oli ehtinyt ensin ja sienet olivat tehneet katoamisen.

Aiemmin kirjoittelin rakastavani kurpitsaa. Perhe puntti tutisten odottaa jo kurpitsavimman syntymistä, koska sitten kurpitsaa syödään eri muodossa paljon. Löysin kaupasta mainioita spagettikurpitsoita, joten ostin pari kappaletta sellaisia ja mökillä tein täytettyä kurpitsaa ruoaksi. Hyvin upposi kaikille vaikka ennakkoluuloisia mokomat olivat. Kurpitsakausi siis avattu!





Illalla pistimme pienen tulen pystyyn ja lapset saivat tikun nokassa paistaa makkaraa. Lapsistakin on varmaan mukavaa tehdä eri tavalla iltapala kuin kotona kaupungissa.



 Illalla lasten mentyä nukkumaan, oli aika heittää rennompi vaihde päälle. Saunan lämpenemistä odotellessa pelasimme miehen kanssa Master mind -peliä. Huikean hauska peli. Puusaunan lempeä löyly sai olon niin rennoksi, että aika pian valuimme nukkumaan ja aamulla heräsimme pirteinä kohti uutta päivää ja uusia puuhia ennen kuin lähdimme ajamaan kotiin.









Mukava pieni irtautuminen arjesta. Uusi viikko pyörähti käyntiin ja lapset palaavat päiväkotiin ja kouluun ja minäkin omaan opinahjooni. Mukavaa viikkoa kaikille!

Terveisin

Merimiehen vaimo




keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Omat pinttyneet tavat

Olin ennen sellainen ihminen, joka jumittui tapoihinsa. Pidän rutiineista. Toisaalta en ehkä ole pahimmasta päästä tätä laatua, sillä voin aivan hyvin toimia myös toisin eikä päiväni ole pilalla jos rutiinit rikkoutuu.

Ennen mieheni tapaamista olin syönyt samaa juustoa vuosikaudet. Tykkäsin siitä juustosta niin miksipä vaihtamaan? Kaupatkin sujuivat ripeään tahtiin kun ei tarvinnut jäädä juustohyllylle vertailemaan eri juustoja. Sitä vain nappasi tutun ja turvallisen juuston kainaloon ja jatkoi ostoksia. Niin simppeliä ja helppoa!

Olihan noita muitakin pinttyneitä tapoja minulla aiemmin. Jos mieleni teki karkkia, kävin hakemassa aina saman pussin. En oikeastaan edes kaivannut kovinkaan paljoa vaihtelua ja karkkia söin kuitenkin aika vähän vielä tuolloin.

Kun tapasin mieheni, hän ei jaksanut syödä joka kerta samaa juustoa, joten aloimme ostelemaan erilaisia juustoja. Hyvä niin, sillä olen löytänyt vuosien aikana monta hyvää juustoa. Erilaisia karkkejakin on syöty vino pino kyllästymiseen asti.

Olen syönyt samanlaista pizzaa vuosikaudet, lähemmäs 10 vuotta varmaankin. Aina sama kaava:

Kinkku
Ananas
Sipuli
Valkosipuli
Jalopeno

Siinä se. Aina sama pizza. Mitäpä sitä muuttamaan kun kerran aina maistuu todella hyvältä. Sunnuntaina päätin kuitenkin rikkoa kaavaa ja miehen hämmästykseksi tilasin itselleni erilaisen pizzan. Seinä tuli vastaan edellisten täytteiden kanssa ja ajatus samasta pizzasta ei houkutellut. Syömme kuitenkin melko vähän pizzaa, joten en halunnut tuhlata yhtä pizzakertaa samanlaiseen annokseen. Niinpä päädyin aivan uudenlaiseen pizzaan.

Jauheliha
Ananas
Sipuli
Paprika
Valkosipuli
Rucolanverso
salaatti
jalopeno



Mielenkiintoisista täytteistä huolimatta pizza oli todella maukasta. Siis todella hyvää. Seuraavan kerran kun tilaamme pizzaa, aion varmasti ottaa samanlaisen setin.

Tässä taas nähtiin se, että kun rikkoo kaavaa, voi löytää jotain uutta. Löytyykö muilta omia pinttyneitä tapoja?

Terveisin

Merimiehen vaimo


tiistai 11. syyskuuta 2018

Urbaania löytöretkeilyä, autio sairaala.

Kävin eilen miehen kanssa tutustumassa autioon psykiatriseen sairaalaan, hoitajien asuntolaan sekä sairaalan hautausmaahan. Juttu täällä. Aiemmin kävimme lääkäreiden autioissa taloissa sekä ulkoapäin otin kuvia tyhjillään olevasta lasten psykiatrisesta osastosta. Siitä juttua täällä.

Tällä kertaa kävimme toisessa psykiatrisessa sairaalassa. Paikka oli varsinainen löytö siinä mielessä, että siellä ei ollut mitään rikottu. Takaovi oli auki, josta pääsimme hiljaa hipsimään sisälle. Noudatamme urbaanin löytöretkeilyn eettisiä sääntöjä, eli "ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä". Näin kunnioitetaan sekä paikan omistavaa tahoa että muita löytöretkeilijöitä, jotka käyvät paikassa myöhemmin. Mitään ei rikota eikä tuhota, paikkoja ei sotketa ja rakennus jää juuri siihen kuntoon missä se oli sinne tultaessa.

































Urbaani löytöretkeily on mukava harrastus, kunhan muistaa noudattaa sääntöjä ja on varovainen. Joihinkin paikkoihin ei ole asiaa ilman kunnon varusteita esimerkiksi asbestin takia. Itse jätän nämä kohteet suosiolla sivuun, sillä asbestiin en halua törmätä. Myös erilaisia loukkaantumisia voi tapahtua mikäli ei ole varovainen. Tämä kohde oli niin hyvässä kunnossa, että eipä tuolla kovin helposti itseään pysty telomaan. 

Sairaala oli todella mielenkiintoinen ja harmillisesti emme ehtineet ihan koko rakennusta tutkimaan. Ehkä joku päivä pääsemme käymään uudestaan ja näemme loputkin autiosta sairaalasta. 

Mukavaa iltaa toivottaa

Merimiehen vaimo